Kalevala Korun kulttuurisäätiön tunnustuspalkinto Jussi Makkoselle

20.8.2015

Kalevala Korun kulttuurisäätiön tunnustuspalkinto sellisti Jussi Makkoselle

Kalevala Korun kulttuurisäätiö jakaa tänä vuonna viisi 10 000 euron tunnustuspalkintoa. Palkintojen saajat ovat kirjastovirkailija Agneta (Netta) Möller-Salmela, suomen kielen lehtori Paula Kokkonen, sellisti Jussi Makkonen, koruseppä Matti Mattsson ja teatteriohjaaja Hannele Martikainen. Kukin saaja vastaanottaa palkinnon työstään suomalaisen kulttuurin edistämiseksi.

Vuoden 2015 tunnustuspalkinnoista päätettäessä Kalevala Korun kulttuurisäätiön hallitus korosti vuoden teemaa ”Kulttuuri ilon tuojana”. Aiemmista vuosista poiketen apurahoja ei haettu, vaan hallitus päätti myöntää viisi tunnustuspalkintoa.

– Olemme tukeneet yli 20 toimintavuotemme ajan monipuolisesti kulttuurin eri toimijoita ja tekijöitä. Tänä vuonna halusimme erityisesti nostaa esiin viisi intohimolla työhönsä suhtautuvaa henkilöä, joiden työ on tuottanut iloa ympäristölleen ja jotka tekevät työtään tinkimättömästi ja monestikin vailla mittavia resursseja. Halusimme myös palkita tekijöitä, joiden työn haluamme erityisesti tehdä näkyväksi tällä palkinnolla, toteaa kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Riitta Huuhtanen.

Sellisti Jussi Makkonen yksi palkinnon saajista

Jussi Makkonen on lahjakas sellisti, joka tunnetaan taidokkaana Sibelius-tulkitsijana. Hänen käsikirjoittamansa ja ideoimansa tarinalliset Sibelius ja Merikanto -konsertit ovat tavoittaneet viimeisten viiden vuoden aikana yli 250 000 koululaista eri puolilla Suomea pidetyissä konserteissa. Koulukonserttien lisäksi Makkonen on esittänyt Sibeliusta sadoille tuhansille kuulijoille ympäri maailmaa.

Makkonen on johtanut vuodesta 2008 alkaen Pielinen Soi -festivaalia yhdessä veljensä, sellotaiteilija Matti Makkosen kanssa. Festivaali on laajentunut viime vuosina merkittäväksi musiikin ja taiteen ystävien taidetapahtumaksi.

Julkaistu: